Hakutulokset

Kouvolan nuorisovaltuusto järjestää ensimmäisenä Kouvolassa huomenna perjantaina ulkoilmaelokuvanäytöksen. Näytös tapahtuu Kouvolan Brankkarin pihalla ja elokuvana on tuorein Star Wars, Solo: A Star Wars Story. Tapahtuman järjestelyistä kertoo nuorisovaltuuston puheenjohtaja Anssi Moilanen.     -Suunnittelu alkoi alkuvuodesta tapahtumatyöryhmän kesken. Idean ulkoilmaelokuvalle Kouvolassa keksivät nuorisovaltuutetut itse. Myöhemmin sain tietooni, että vastaavanlaista tapahtumaa on järjestänyt Turussa Turun nuorisovaltuusto, […]

Elmo Huovila voitti Kouvolan Taikapäivillä junioritaikuuden suomenmestaruuden. Elmo Huovila on vasta 13-vuotias poika, joka käy Naukion yhteiskoulussa seiskaluokkaa. Nuoresta iästään huolimatta Elmo on kerennyt esiintyä ympäri Kymenlaaksoa jo 6-vuotiaasta asti, ja voittamaan juonioritaikuuden suomenmestaruuden Kouvolan Taikapäivillä heinäkuun lopussa. Nyt Elmo kertoo Kaikumedialle ajatuksia, kun voitosta on kulunut noin kuukausi. -Olihan se mahtava tunne, kun tammikuusta […]

Kouvolalaislähtöinen artisti ja muusikko Aleksanteri Hakaniemi julkaisi elokuun alussa uuden kappaleen, Luuseri. Nyt kappale on kerännyt yli puoli miljoonaa kuuntelua. Aleksanteri Hakaniemen ura on ollut yhtä nousukiitoa ja uusia kappeleita ilmestyy vähän väliä. Uusin kappale, Luuseri, kertoo Hakaniemen omasta nuoruudestaan Kouvolassa. Hakaniemi kävi 1.-2. luokat Tornionmäen koulussa, jonka jälkeen siirtyi musiikkiluokille silloiseen Kankaan kouluun. Yläkoulun […]

Kouvolalaisen tuotantoyhtiö Same-eYes Oy:n tuottaja Jesse Tervolin vieraili Aatu kulisseissa –podcastissa.   Kouvolalainen tuotantoyhtiö ja mainostoimisto Same-eYes Oy viettää tänä syksynä kymmenvuotisjuhliaan. Same-eYes tuottaa niin elokuvia, tv-ohjelmia kuin mainosmateriaalejakin. Kaikki alkoi kuitenkin pienestä. -Olemme harrasteen koko ikämme yhtiökumppanini Sami Malmbergin kanssa kuvaamista. Tiemme kohtasivat ja vuonna 2007 teimme ensimmäisen omakustanne elokuvan, joka voitti kameralehden harraste-elokuvan […]

Tykkimäki sulkee ovensa lauantaina 25.8.2018.   Tykkimäki pitää tänäkin vuonna perinteiset päättäjäiset. Lauantaina 25.8. Tykkimäellä nautitaan ilotulituksista erilaisten bändien voimin. Kuluva huvipuistokausi on kuitenkin ollut tykkimäelle hieman huonompi, kuin edellisinä, kertoo Tykkimäen toimitusjohtaja Sakari Pasanen. -Heinäkuun superhelteet vaikuttivat kävijämääriimme, mutta negatiivisesti. Luulen, että helle on pelotellut ihmiset toisaalle ja tämä tottakai näkyy myynnissämme. Siitä huolimatta, […]

Hae sisältöjä

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest