Hakutulokset

Kaikumedia kävi kesällä tutustumassa Lamminrannan kylään. Kylää esitteli meille Heikki Lillrank sekä Ulla Halonen. Kylän väki vaikutti erittäin mukavalta ja yhteisölliselta ja paikka näytti todella kauniilta.

Cheekend koittaa tämän viikon perjantaina, jolloin Cheek eli Jare Tiihonen tekee uransa viimeiset konsertit Lahden Mäkimontussa. Valot Sammuu –konsertteihin on tulossa kymmeniä tuhansia ihmisiä ympäri Suomea, myös Kouvolasta. Visit Lahden toimitusjohtaja Raija Forsman kertoo vuosien suunnittelusta. -Prosessi lähti käyntiin noin 3 vuotta sitten, jolloin siitä ei tiennyt vielä kuin järjestäjät ja me. Suurin työ oli […]

Hei! Nimeni on Minttu Penttilä, mutta netissä kuljen nimimerkillä CuteFlare. Olen graafisen suunnittelun opiskelija, jonka tavoitteena on valmistua ensi keväänä 2019! Rakastan kissoja, piirtämistä ja musiikkia ja harrastuksiini kuuluvat pääasiassa piirtäminen ja animaatioiden tekeminen. Harrastuksieni lisäksi koen digitaalisen media kiinnostavana ja toivon sen olevan suurena osana tulevaa uraani. Olen tällä hetkellä harjoittelussa Kaikumedialla. En tiennyt […]

Kouvolan kaupunginjohtaja, Marita Toikka, 45, kertoi maanantai-iltana kaupunginvaltuuston salissa hakevansa virkavapaata marraskuun puolivälistä alkaen. Syyksi Toikka kertoi perheenlisäyksen. Hänellä on edellisestä liitosta lukiolainen tytär ja yläkoululainen poika. Mutta kuinka tieto on otettu vastaan muiden perheenjäsenten kesken? -Tässä ollaan nyt kuudennella kuulla ja kaikki me odotamme innolla marraskuun loppua, jolloin on laskettu aika. Totta kai uutinen […]

Moninkertainen maailmanmestari, kouvolalaislähtöinen Roope Tonteri, vieraili Aatu kulisseissa -podcastissa. Roope Tonteri on moninkertainen lumilautailun maailmanmestari, joka on kotoisin Kouvolasta. Tonteri asui lapsuutensa Valkealassa ja kävi Kouvolassa peruskoulut. Lumilautailu vei kuitenkin tätä mestaria Vuokattiin, jossa lajille löytyi oma koulu. -Olen saanut Kouvolasta hyvän pohjan ja kasvatuksen maailmalle ja Mielekka on hyvä mäki lyhyellä hissimatkalla. Tottakai käyn […]

Orilammen lomakeskus ja Kouvolan kaupunki järjestävät tänäkin vuonna Soihtujen Yö -tapahtuman. Pääesiintyjä laulaja ja tangokuningas Tommi Soidinmäki: ”On mahtavaa tulla taas Kouvolaan”. Perinteistä Soihtujen yö –iltajuhlaa on järjestetty noin 30-vuotta ja juhla on huipennus Elovalkeat –tapahtumaan. Tämän viikon lauantaina Soihtujen Yössä Vuohijärven ja Repoveden mökkeilijät sytyttävät soihtuja rannoillaan ja Orilammen majalla tanssitaan, lauletaan ja syödään […]

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest