Joulupata-keräystä tarvitaan yhä

15.12.2017

Joulupata-keräystä tarvitaan yhä, vaikka 100-vuotiaassa Suomessa moni asia on paremmin kuin keräyksen alkuaikoina 1906

Pelastusarmeijan perinteiset Joulupadat ilmestyvät taas katukuvaan 15.12.2017 keräämään apua vähävaraisille ja välittämään joulun sanomaa suomalaisille. Suomen itsenäisyyden aikana vähävaraisista huolehtiminen on parantunut valtavasti. Suomessa on kuitenkin vielä paljon ihmisiä, jotka työttömyyden, äkillisen sairauden tai syrjäytymisen johdosta tarvitsevat apua. Siksi Pelastusarmeijan 111. kerran järjestettävä Joulupatakeräys on yhtä tärkeä tänään kui vuonna1906, kun ensimmäinen keräys järjestettiin.

Joulupatakeräys Kouvolassa 15.–23.12.2017
Kouvolassa Joulupata-keräys jatkuu perinteisillä paikoillaan Manskilla (Kouvolankadun ja Manskin kulma), Prismassa (Alkon sisäänkäynti), Veturissa (1. krs) ja kauppakeskus Kuusaantorilla. Lisäksi tuomme yhden joulupadan kauppakeskus Hansaan lauantaina 16.12. klo 10–16. Miehittämättömät joulupadat löytyvät Pelastusarmeijan Kirpputorilta (Kouvolankatu 21) ja koko joulukuun ajan K-Supermarket Valtarista.

Miehitettyjä joulupatoja valvovat tänä vuonna Kouvolan kaupunginkin palkitsemat valovoimaiset vapaaehtoiset patavahdit.
Padat vahteineen ovat paikalla seuraavan aikataulun mukaan:
ma–pe (15. ja 18–22.12) la (16. ja 23.12.) Padat eivät ole ulkona su 17.12.
Manski klo 10–16 klo 10–14
Prisma klo 10–19 klo 10–16
Veturi klo 10.30–18 klo 10.30–16
Kuusaantori klo 10.40–16.30 klo 10.40–14
Kirpputori klo 9–18 klo 10–15 (ei 23.12.)
Valtari Kaupan aukioloaikojen mukaan

Vaate- ja tavaralahjoituksia ottaa vastaan ainoastaan kirpputorin pata os. Kouvolankatu 21.
Pelastusarmeija toivoo ensisijaisesti rahalahjoituksia padoille, koska rahalla pystytään parhaiten auttamaan ihmisiä. Pelastusarmeijan kirpputorille voi Joulupata-keräyksen aikana ja ympäri vuoden tuoda myös ehjiä ja puhtaita vaatteita sekä lapsiperheille sopivia tavaroita.
Kouvolassa kerätyt varat käytetään Kouvolan alueella tehtävään avustustyöhön.

Vuoden 2017 Valovoimainen vapaaehtoinen -palkinnon saivat Pelastusarmeijan vapaaehtoiset patavahdit
Vuoden Valovoimainen vapaaehtoinen -palkinto myönnettiin tänä vuonna Pelastusarmeijan vapaaehtoisille patavahdeille. Palkinto annetaan tunnustuksena vapaaehtoistoiminnassa ansioituneelle taholle, joka on tehnyt Kouvolassa merkittävän vapaaehtoisteon tai -tekoja tai luonut kaupungille myönteistä julkisuuskuvaa.
Aikuisväestön lautakunta päätti 25.10.2017 kokouksessaan hyväksyä työryhmän esityksen ja myöntää vuoden 2017 Valovoimainen vapaaehtoinen -palkinnon Pelastusarmeijan vapaaehtoisille patavahdeille. Palkitsemisperusteiden mukaan vapaaehtoiset patavahdit toimivat pyyteettömästi antaen omastaan toisten hyväksi. Joulupatakeräys täytti viime vuonna 110 vuotta ja Kouvolassa kerätyillä joulupatakeräyksen tuotoilla autetaan kouvolalaisa talouksia jouluna ja ympäri vuoden. Vuonna 2016 avustettavia talouksia oli n. 500, joista 230 jouluna. Lisäksi vuonna 2016 Pelastusarmeija jakoi 100 joulutervehdystä yksinäisille vanhuksille. Vuonna 2017 avustettujen talouksien lukumäärä tulee pysymään lähes samana.

Ensimmäisessä Joulupata-keräyksessä 10 pataa ja avunsaajina ”suuret köyhät kansanosat”
Joulupadat ovat olleet perinteinen osa suomalaista joulun viettoa koko Suomen itsenäisyyden ajan. Ensimmäisessä keräyksessä 1906 Helsingin keskustaan pystytettiin 10 pataa ja tuotto oli 3 514 Suomen markkaa. Tänä vuonna joulupatoja on n. 130 kpl ympäri Suomea 30 paikkakunnalla. Koska yhteiskunnassa ei ollut toimivaa tukijärjestelmää, Pelastusarmeija auttoi ihmisiä ”suurista köyhistä kansanosista”. Ensimmäisenä vuonna köyhille jaettiin 500 ruokakoria, jotka sisälsivät leipää, voita, kahvia ja sokeria. Usein avunsaajat olivat yksinäisiä miehiä. Oheisesta historiayhteenvedosta näet miten Pelastusarmeijan toiminta on kehittynyt vuosien varrella.

Nykyään Pelastusarmeija auttaa 152 000 perhekuntaa vuosittain
Nykyisin Pelastusarmeija auttaa vuositasolla kaikkiaan 152 000 perhekuntaa.
Tärkeimmät avustusryhmät ovat:
• vähävaraiset eläkeläiset, jotka eivät selviä välttämättömistä menoista.
• lapsiperheet, joissa vanhemmat ovat työttöminä tai perhettä on kohdannut vakava sairaus
tai muu ahdinko.
• syrjäytymisvaarassa olevat nuoret ja vähävaraiset opiskelijat.
Joulupadasta saatavat varat
• jaetaan ruokana, vaatteina ja lahjakortteina Pelastusarmeijan toimipisteissä eri puolella
Suomea.
• hyödynnetään erilaisiin tukitoimiin kuten leireihin sekä harrastus- ja kerhotoimintaan.

Varoilla järjestetään myös 35 joulujuhlaa ympäri Suomea. Osa varoista jaetaan ennen joulua, osa seuraavan vuoden aikana.

Vuoden 2017 Joulupata-keräyksen tavoitteena 1 miljoona euro
Viime vuoden Joulupata-keräys tuotti 835 000 euroa ja verkossa lahjoittavien määrä kasvoi 30 %. Rahalahjoitusten lisäksi saimme runsaasti vaate- ja tavaralahjoituksia. Tämän vuoden tavoite on 1 miljoona euroa, jotta voisimme auttaa kotimaan vähävaraisia ja ahdinkoon joutuneita vieläkin enemmän Suomen 100-vuotisjuhlan kunniaksi. Keräystuottojen kasvu ensimmäisen keräyksen 3 514 markasta 1 miljoonaan euroon on valtava hyppy ja Pelastusarmeijalla on ollut kunnia toimia tämän kotimaanavun välittäjänä edustaen satojatuhansia lahjoittajia läpi vuosikymmenten.

Yhteiskumppaneilta keräykseen rahaa, lahjakortteja, markkinointitukea
K-ryhmä on jo viidettä kertaa mukana Joulupata- keräyksen pääyhteistyökumppanina. Markkinointimateriaalien pääyhteistyökumppanina on mainostoimisto Make it Simple, jonka kaikki työ on saatu lahjoituksena Joulupataan. Pääyhteistyökumppaneiden ja lukuisten muiden kumppaneiden tuen avuin, kuten JCDecauxin, Joulupata-keräyksen mainoksia tullaan näkemään tv:ssä, elokuvateattereissa, lehdissä, katumainoksissa ja verkossa.

Joulupata-keräyksen avajaiset 16.12.
Joulupata-keräys avataan näyttävästi kauppakeskus Hansassa lauantaina 16.12. klo 11 järjestettävän Kauneimmat joululaulut -tilaisuuden yhteydessä.
Monia tapoja lahjoittaa
Kotimaan vähävaraisia voi auttaa myös.
• lahjoittamalla verkossa, www.joulupata.fi (linkki sanaan) 31.12.2017 saakka
• perustamalla nettipadan yksityiset, yhdistykset ja yritykset voivat haastaa haluamansa henkilöt ja ryhmät mukaan keräämään yhteistä lahjoituspottia
• lahjoittamalla mobiilisti MobilePay- ja PIVO -sovelluspadalla
• lahjoittamalla suoraan Pelastusarmeijan tilille: FI57 2084 3800 0057 29, viite 8808
• tekstiviestillä PATA tai PATA20 numeroon 16499 (10 € tai 20 €)
Lisätietoa Joulupadoista sekä patojen sijainnit: https://www.joulupata.fi

Lisätietoja Joulupata-keräyksestä Kouvolassa:
luutnantit ja Kouvolan osaston johtajat
Riku ja Kaisu Leino
puh. 044 7577 908
[email protected]
Lisätietoja joulupatakeräyksestä
Everstiluutnantti ja viestintäpäällikkö
Eija Kornilow
puh. (09) 681 2300, 040 503 9142
[email protected]
Markkinoinnin ja yritysyhteistyön vastaava
Anne Fredriksson
040 747 0748
[email protected]
Keräyslupa: RA/2016/881 POLIISIHALLITUS 15.12.2016 1.1.2017 – 31.12.2021

 

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest