Aatu kulisseissa: Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Anssi Moilanen

23.7.2018

Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Anssi Moilanen: ”Emme vain pönötä ja lue lakitekstejä”

Anssi Moilanen, 16, on nuori kouvolalainen politiikasta kiinnostunut lukiolaispoika. Moilanen on tällä hetkellä Kouvolan nuorisovaltuuston puheenjohtaja, joka tarkoittaa sitä, että hommaa riittää. Ennen nykyistä pestiä Moilanen on ollut rivijäsenenä ja tiedotusvastaavana. Rivijäseniä valitaan joka vuosi noin 39 kappaletta 13-20-vuotiasta Kouvolassa kirjoilla olevaa nuorta. Päätehtäviin henkilöt valitaan vaaleilla aina helmikuun alussa ja sen jälkeen ovat vuorossa valtuutetut ja lautakuntaedustajat.

-Siinä on noin kolmekymmentä sekuntia aikaa pitää niin sanottu myyntipuhe ja toivoa, että sinut valitaan haluamaasi tehtävään. Itse olen erittäin otettu, että minut valittiin tälle kaudelle puheenjohtajaksi. Tehtäviini kuuluu johtaa puhetta, edustaa tilaisuuksissa ja pitää pakettia kasassa, Anssi kertoo.

Nuorisovaltuusto kokoustaa jokaisen kuukauden ensimmäinen torstai. Näissä käydään läpi asioita, jotka ovat laadittuna esityslistaan hallituksen kokouksessa ennen kuukausittaista istuntoa. Anssin ja hänen kollegoiden apuna on kuitenkin aikuisohjaaja, Justiina Lampila.

-Koska suuri osa meistä on alaikäisiä, täytyy joukossa olla yksi aikuisohjaaja. Justiina hoitaa esimerkiksi tilavuokrauksia, sähköpostia ja esityslistan suunnittelua. Loppupelissä päätökset tehdään kuitenkin nuorten voimin.

Ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä

Anssi Moilanen on huomannut sen, että ihmisillä on ennakkoluuloja ja omia käsityksiä nuorisovaltuuston toiminnasta. Moilasen mukaan usein luullaan, että nuorisovaltuusto ei yksinkertaisesti tee mitään. Tämä väite ei kuitenkaan pidä paikkansa, sillä töitä tehdään jatkuvasti ja tulosta syntyy.

-Konkreettinen esimerkki työmme jäljestä on osa nuorten tapahtumista. Meillä on oma ryhmä, joka on erikoistunut tapahtumatuotantoon ja suunnitteluun. Muun muassa ”Kaupungin talon valtaus” -tapahtuma oli menestys, johon saimme taloudellista tukea kaupungilta. Järjestämme vuosittain useita tapahtumia ja on hienoa, että se on mahdollista. On myös mahtavaa, että kaupunki ja kunnanvaltuusto tukevat ja kuuntelevat meidän nuorten ääntä, Anssi sanoo.

Lisäksi nuorisovaltuusto toiminta herättää mielipiteitä sen tärkeydestä. Puheenjohtaja kuitenkin vakuuttaa, että kokouksissa ei istuta turhaan vaikkakin huumoria täytyy löytyä jopa monen tunnin palavereihin.

-Jokaisessa kokouksessa on paljon asiaa ja niiden käsitteleminen vie aikaa. Käymme läpi muun muassa aloitteita, joita olemme saaneet esimerkiksi nuorisvaltuuston sähköpostiin. Kokouksiammehan voi tulla seuraamaan ja huomata sen, että naurunpyrähdyksiä saattaa kuulua. Olemme kuitenkin vakavasti otettava toimielin tärkeällä asialla, koska teemme tätä edistääksemme nuorten asemaa.

Yhteiskunnallisiin asioihin vaikuttaminen – yhteistyö tärkeää

Yhteistyö alalla kuin alalla on tärkeää, mutta varsinkin niillä aloilla, jossa vaikutetaan ihmisten elämään. Kouvolan nuorivaltuustokin tekee yhteistyötä monen eri toimijan kanssa, kuten juuri kaupungin, tapahtumapaikkojen, järjestäjäkumppaneiden ja joidenkin muiden nuorisovaltuustojen kanssa.

-Se on tärkeää ja mielellämme olemme mukana kaikkialla minne meidät pyydetään kertomaan vaikka toiminnastamme. Jopa Oslosta kysyttiin yhteistyötä. Paikallisten medioiden kanssa voisimme tehdä vieläkin enemmän yhteistyötä, Anssi toivoo.

Nuorisvaltuustotoiminta on puoluepoliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumatonta, joten kuka tahansa vaalikelpoinen voi asettua ehdolle. Moilanen kannustaakin kaikkia toiminnasta kiinnostuneita edes harkitsemaan ehdolle asettumista.

-Meidän kautta saa jopa elinikäisiä kavereita muun muassa virkistysreissuilla. Lisäksi oppii paljon termejä ja yhteiskunnallisia asioita, joista on varmasti hyötyä tulevaisuudessa. Ja toki jos haluaa vaikuttaa nuorten asioihin, me olemme oikea toimija siihen.

Anssi Moilanen sanoo, että häntä kiinnostaisi isona mahdollisesti Suomen tasolla asioihin vaikuttaminen, ehkä eduskunnassa kansanedustajana. Ken tietää, ehkä tässä onkin joskus meidän pääministeri.

Aatu Itkonen

 

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest