Maailmalla menestynyt hiusstylisti Taiju Koivula: “Harjoittelin kilpailuja varten tuhansia tunteja”

7.8.2018

Kouvolalainen Taiju Koivula, 22, on menestynyt maailmalla useaan otteeseen.

 

Taiju Koivula on kouvolalainen ammatti parturi-kampaaja, jonka kilpailuvietti on kova. Koivula päätti jo toisena ammattikoulun opiskeluvuonna lähteä kisaamaan Taitaja -kilpailuun. Matka Taitaja -tapahtumassa päättyi kuin päättyikin voittoon.

-Taitajiin vapautui peruutuspaikka ja minua kysyttiin tilalle. Taitajissa kisaaminen oli mahtavaa ja varsinkin, kun voitto tuli. Tämä avasi uusia ovia muihin kilpailuihin ja haasteisiin, Taiju sanoo.

Taitajien jälkeen Koivula kisaili Euroopan mestaruus tasolla voittaen hopeaa Göteborgissa vuonna 2016. Tämän jälkeen hän kokosi itselleen kolme SM-mitalia: kultaa, hopeaa ja pronssia. Viimeisemmäksi Koivula muistetaan maailmanmestaruudesta WorldSkills -kilpailussa viime vuonna.

Työ yrittäjänä – tulevaisuus kouluttajana

 

Taiju perusti tänä vuonna oman yrityksen ja toimii tätä nykyään parturi-kampaajana Kouvolan keskustassa, City Bardurillassa. Taiju sanookin Kouvolan olevan hyvä paikka yrittää.

-Kouvola on todella tärkeä paikka, sillä täältä olen kotoisin. Kouvolassa on myös hyvät liikenneyhteydet joka suuntaan. Itsekin kun käyn tekemässä esim. hääkampauksia Helsingissä, niin on hyvä, että pääsee helposti liikkumaan töiden perässä.

Yrittäjyys on sopinut hyvin tälle maailmaa nähneelle ammattilaiselle eriomaisesti. Asiakkaita riittää ja tulosta syntyy, eikä Koivulan niinkään enää tarvitse harjoitella harjoituspäihin leikkauksia. Toisin oli kisojen aikaan.

-En ole kyllä katunut hetkeäkään yrittäjäksi ryhtymistä. Joka päivä on töitä vaan niin paljon, kun jaksaa tehdä. Harjoittelen ja kokeilen vielä silloin tällöin jotain juttuja, mutta en todellakaan mitään tuhansia tunteja niin kuin silloin ennen kilpailuja, Taiju kertoo.

Tulevaisuudessa Taiju aloittaa Goldwellin kampauskouluttajana kiertäen ympäri Suomea syksystä alkaen. Koivula ei aio kuitenkaan jättää yrittäjyyttä taakseen.

Minkälaista on maailmalla kisaaminen? Entä mitä muuttujia Taiju kohtasi Abu Dhabissa? Kuuntele haastattelu kokonaisuudessaan Kaikumedian sivuilta.

Aatu Itkonen

 

https://www.youtube.com/watch?v=Vz1GtjwQiVg

Hae sisältöjä

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest