Kirkko kutsuu kehitysvammaiset Kouvolaan

6.8.2018

Syyskuun 9. päivänä Kouvola ottaa vastuun vuosittain järjestettävästä valtakunnallisesta kehitysvammaisten kirkkopyhästä.

– Kirkkopyhä on kokoava tapahtuma, jossa kehitysvammaiset ihmiset ympäri Suomen kokoontuvat yhteen nauttimaan jumalanpalveluksesta, toistensa seurasta sekä monipuolisesta ohjelmasta. Valtakunnallinen tapahtuma on perinteisesti kerännyt noin 600–800 osallistujaa. Kirkkopyhä on monelle koko syksyn kohokohta, kehitysvammaistyön pastori Tero Kajander Kouvolan seurakuntayhtymästä tietää.

Kouvolan kirkkopyhä on kaikille avoin tapahtuma, jonka kohderyhmänä ovat kehitysvammaiset ihmiset, heidän läheisensä ja avustajansa. Tämän vuoden teema on Palasena seurakuntaa.

– Tapahtuman tunnuksena on palapeliristi. Kuten palapelin palat, ihmisetkin ovat erilaisia, mutta yhtä arvokkaita ja tärkeitä kokonaisuudessa. Jumalan edessä jokaiselle palalle löytyy oma paikkansa, Tero Kajander sanoo.

Tapahtuma on maksullinen. Sen hinta on 26 euroa, johon sisältyy lämmin ruokailu ja sotilaskodin munkkikahvit. Tapahtumaan tulee ilmoittautua 10. elokuuta mennessä.

Tapahtuman ohjelmaan 9.9.2018, sisältyy klo 9.00 vieraiden vastaanottaminen, klo 10.00 Jumalanpalvelus, ruokailu ja klo 14.30 alkava Yhteinen juhla.

 

Jos haluat osallistua kirkkopyhään, ilmoittaudu alla olevan linkin lomakkeen kautta, 10.8 mennessä: https://www.kouvolanseurakunnat.fi/palasenaseurakuntaa

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest

Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on peini tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivuilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.