Uravalmentajan matkassa: Mitä se uravalmentaja oikeastaan tekee?

Touhusin toimistolla kesäkuukausien aikana kertyneiden sanomalehtien parissa ja törmäsin Kouvolan Sanomien artikkeliin aiheesta uravalmennus.
Koska toimin itsekin Kaiku -hankkeessa uravalmentaja -nimikkeellä, niin artikkeli houkutteli lukemaan ja myös perehtymään asiaan tarkemmin.
Paikallislehtemme artikkelin lisäksi tutkin aihetta hieman lisää ja kokosin bloggauksen tällä kertaa näistä tutkimuksista omilla ajatuksillani höystettynä.
Tämä auttaa minua, uravalmentajan roolissani taas myös siinä itsearvioinnissa, josta paasasin jo aiemmin.

Mitä uravalmennus on?

Uravalmennus voi tarkoittaa omaan työhön paluun helpottamista tai paremmin soveltuvan työn tai työuran etsimistä. Uravalmennuksessa voi olla kyse oman uran edistämisestä, omien vahvuuksien tai osaamisvajeen tunnistamisesta. Uravalmennus tarjoaa apua hyvinkin konkreettisiin asioihin, kuten työhakemuksen, ansioluettelon tai LinkedIn profiilin päivittämiseen tai tekemiseen. Valmennuksen tulee olla tavoitteellista. Ensimmäisestä tapaamiskerrasta lähtien pyritään suunnittelemaan valmennettavan tulevaisuutta työelämässä. Suunnitelmaa tehdään lähtien hänen omista tarpeistaan ja kiinnostuksen kohteistaan.
Valmennettavan vahvuuksia ja omia kiinnostuksen kohteita pyritään miettimään yhdessä, uusista näkökulmista.

Kun suunnitelmat ja toiveet on selvitetty ja unelmien työ siintää kirkkaana mielessä, mietitään seuraavaksi aikataulutusta ja laaditaan toimintastrategia.

Sen jälkeen ja samalla on tärkeää käsitellä myös, millaisia, tuota unelmien duunia, tukevia vahvuuksia ja osaamista valmennettavalla jo on ja kuinka niitä voi vahvistaa sekä tuoda luontevasti työnhaussa esille.  Uravalmennuksen lopputulemana voi olla opiskelujen aloittaminen, uuden työpaikan etsinnän aloittaminen, oppisopimuskoulutus, työkokeilu, ammatillinen uudelleenkoulutus tai yrittäjyys.

Tänä päivänä töitä ja työntekoa voidaan räätälöidä monin eri tavoin tekijän tarpeisiin sopiviksi. Työviikon ei enää välttämättä pidä olla kestoltaan 40 tuntia: se voi olla enemmän tai vähemmän. Vähemmällä määrällä saattaa kuitenkin päästä jopa parempiin tuloksiin. Myös etätöiden mahdollisuus on monipuolistunut ja ne ovat tuoneet ja tuovat jatkossa yhä enemmän mahdollisuuksia työmarkkinoilla. Tänä päivänä töitä ja työtehtäviä myös sekoitellaan rohkeammin ja toimeentulonsa voi hankkia useammastakin lähteestä.

Todellinen muutos tapahtuu, kun samanlaisena pysymisen tuska on suurempaa kuin muuttuminen.

– Joku viisas
(hidastaelamaa.fi)

Mitä uravalmentaja tekee?

Uravalmentajalta vaaditaan sekä asian- että ihmistuntijuutta, hyvää kuuntelutaitoa, pelisilmää, ongelmanratkaisukykyä, idearikkautta sekä elämänkokemusta.
Uravalmentajan tulee nähdä ihmisen vahvuudet ja tunnistaa osaaminen, mutta tarvittaessa myös toppuutella. Uravalmentajan ammatilliset ohjaustaidot ovat toki tärkeitä, mutta vähintään yhtä tärkeää on taito luoda valmennettavaan uskoa, että pitkästä työttömyysjaksosta tai edellisen työn menettämisestä huolimatta ”sinä pystyt ja sinä osaat”.

Kaiku -hankkeen uravalmentajana toimintani lähtee peiliin katsomisesta. Ja ensin teen sen itse, sitten vasta valmennattavan kanssa. Koska työskentelen pääsääntöisesti pitkäaikaistyöttömien nuorten miesten kanssa, tämä peiliinkatsominen ei välttämättä ole ihan helppo juttu. Peiliin katsomisella ei tässä yhteydessä tietenkään tarkoiteta sitä, onko tukka hyvin ja näkyykö kello. Liikkeelle lähdetään oman itsensä hyväksymisestä ja hahmottamisesta, mitä osaan ja mitä en osaa, mitä tykkään tehdä ja mitä en.

Sitten aletaan miettimään, mitä ja miten voisin tehdä paremmin, jotta työllistyisin. Tässä kohdin uravalmentajan rooli on tärkeä, sillä valmennettavan tulee osata kohdistaa katseensa omaan itseensä eikä osoitella sivullisia siitä, ettei ole työllistynyt. Markkinointiosaaminen on uravalmentajan tärkeä työväline, sillä valmennettava pitää osata markkinoida ja myydä ensin hänelle itselleen ja sitten työnantajalle. Laajat ja monipuoliset verkostot kuuluvat myös uravalmentajan työkalupakkiin. Taidokas uravalmentaja kaivaa esiin piilotyöpaikan tai luo kokonaan uuden työpaikan sinne, missä tarvitaan työvoimaa. Uravalmentajan työ on parhaimmillaan hyvinkin tuloksellista ja tähän pyritään myös Kaiku -hankkeessa.

Uravalmentajan roolissa, tai ilmankin, minusta on aina yhtä upeaa olla kehittämässä ja kokeilemassa uutta, saada silmät (sekä omat että toisten) avautumaan omalle osaamiselle,
nähdä onnistumisia ja auttaa ihmisiä eteenpäin, kutakin omalla tiellään. Ja kyllä, uravalmentajana ja ihmisen kehityn itsekin onneksi koko ajan ja opin uutta.
Nimittäin onhan se niin, että ne munat opettavat kanaa,
vai miten se nyt menikään…

Mutta nyt mennään jo musiikkiin ja tällä kertaa laitan tähän lopuksi coverbiisiä Foo Fightersin esittämänä. Että ei muuta kuin pidetään se auto käynnissä:

Teksti:
Tanja Rautavirta
Uravalmentaja
Kaiku -osallisena Kouvolassa -hanke

Polku -kuva: Vladislav Babienko on Unsplash

Lähteet:
Kouvolan Sanomat, 6.7.2019 / Eija Marja-Aho: Laulajalle löytyi uusi suunta
Valmennuskeskus Public, 13.3.2017 / Kaisa Valppu: Mistä on timanttinen uravalmentaja tehty?
Hidasta elämää, hidastaelamaa.fi, 13.5.2019, Susanna Jussila: Uravalmentaja Riikka Pajunen – Näin löydät unelmatyösi – viisi askelta
Tekniikan Akateemiset, tek.fi / Uravalmentaja Satu Myller

Hae sisältöjä

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest