Kouvolassa kerätään jouluapua vähävaraisille

22.11.2019

Kouvolan evankelis-luterilaisten seurakuntien diakonia kerää jouluapua vähävaraisille kouvolalaisille. Diakonia vastaanottaa eri puolilla Kouvolaa lahjoituksia, joita paikallisseurakuntien diakoniatyöntekijät välittävät eteenpäin omalla alueellaan.

Lahjoituksena annettavaan pakettiin voi laittaa uuden lelun, tavaran, vaatteen tai kuivaelintarvikkeita. Paketin päälle pyydetään laittamaan lappu, joka kertoo, mitä paketti sisältää. Lahja voi olla myös lahjakortti tai rahaa. Lahjoitukset voi toimittaa Kouvolan seurakuntien toimipisteisiin siihen ilmoitettuina aikoina.
– Kouvolan seurakunnan diakoniassa toivomme lahjoituksina ensisijaisesti lahjakortteja tai rahaa, joilla voidaan hankkia täsmällisesti kunkin tarvitsemat asiat. Jos lahjoittaja ottaa meihin yhteyttä ja kysyy lisätietoja, niin kerromme näistä toiveista. Toki otamme vastaan tavaraakin, diakoniatyön johtaja Eija Grönvall kertoo.

Joulu on ahdistavaa aikaa monelle vähävaraiselle

Viime vuonna Kouvolan seurakunnan kautta välitettiin yksityishenkilöiltä ja yhteisöiltä saatua jouluapua noin 2500 eurolla. Lisäksi yrityksiltä ja yhdistyksiltä saatuja lahjakortteja, muun muassa hyvä Joulumieli -keräyksestä, jaettiin noin 10.000 euron arvosta.

– Rahan ja lahjakorttien lisäksi jaoimme elintarvikkeita, leluja ja vaatteita. Hyvänä lisänä olivat seurakunnan omat talousarviovarat. Apua välitämme niin yksineläville kuin perheille, nuorille sekä vanhuksille, Eija Grönvall sanoo.

Joulu on ahdistavaa aikaa monelle vähävaraiselle. Rahat riittävät arjen pyörittämiseen, mutta ei mihinkään ylimääräiseen.
– Pienelläkin ylimääräisellä avulla voimme mahdollistaa joulun valmistelua ja viettoa perheissä. Seurakunnan kautta apu menee perille, Eija Grönvall painottaa ja kertoo, että lahjoitusten vastaanottajat ovat aina onnellisia. Lahjoitus herkistää monet avunsaajat, ja herättää kiitollisuutta.

– Lämmin kiitos sinulle, joka annat omastasi. Diakoniatyöntekijät toimittavat seurakuntien kautta lahjoitetut varat ja tavarat henkilökohtaisesti avuntarvitsijoille. Jotkut lahjoittajat ovat kertoneet saaneensa joskus apua seurakunnan diakoniatyöltä ja haluavat nyt omalta osaltaan auttaa heitä, joilla on vaikeaa.

– Sanotaan, että antaessaan saa. Tämä sanonta on totta, Eija Grönvall toteaa.

Toimita lahjoitukset Kouvolan seurakuntiin:

Inkeroisten ja Myllykosken diakoniatoimistoihin 4.12. mennessä etukäteen sovittuina aikoina. Vastaanotetaan kuivaelintarvikkeita myös paketoimattomana. Tiedustelut Inkeroisten toimisto: Merja Pertamo p. 040 7654159, [email protected] tai Matti Ylärakkola p. 040 5130618, [email protected]. Myllykosken toimisto: Marjo Ihalainen p. 040 7654175 [email protected]

Elimäen seurakuntatoimistoon tai Korian kirkolle 10.12. mennessä. Tiedustelut Helena Puhakka p. 0400 838679, [email protected] tai Marja Rintanen p. 040 5673589, [email protected].

Kouvolan diakoniatoimistoon viikolla 48 tai 49 (25.11.-5.12.) klo 9-15, tai erikseen sovittuna aikana, Savonkatu 40, F-ovi (Ahdinkadun puoli). Tiedustelut p. 0400 374 996, [email protected].

Kuusankosken diakoniatoimistoon 12.12. mennessä to klo 9-10.30. Tiedustelut Sanna Junnola-Ahola, [email protected] p. 0400 795835.

Valkealan seurakuntatoimistoon 2.12. mennessä ma-to klo 10-13, tai jätä paketti lastenohjaajille kerhon yhteydessä. Tiedustelut: Marita Pilvistö-Viljanen p. 040 723 8317, [email protected] ja Päivi Koskinen p. 040 148 3438, [email protected]

Teksti: Kouvolan seurakuntayhtymä
Kuva: Kouvolan seurakuntien diakonia vastaanottaa jouluapua vähävaraisille. Paketit ja lahjoitukset voi toimittaa omaan seurakuntaan.
Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest