Uravalmentajan matkassa: Onko parempi pyytää anteeksi kuin lupa?

Aloitin kirjoittamaan uravalmentajan matkassa -blogia hankevetäjän ja uravalmentajan matkakertomuksena, jonka tarkoituksena on itsearvioida hanketta, jota vedän. Itsearviointi on haasteellista, sillä itseään pitää pystyä peilaamaan rehellisesi, silmiin katsoen. Tässä blogi -kirjoituksessa pyrin tekemään jonkinlaisen välitilinpäätöksen hankkeen ensimmäisistä kuukausista. Samalla pyrin arvioimaan toimintaani. Olen toiminut Kaiku -osallisena Kouvolassa -hankkeen vetäjänä ja uravalmentajana maaliskuusta 2019 lähtien: Hankekuukausia on takana yhdeksän ja edessä 15. Joulukuun vuosilomailen ja lataan akkuja.

Hyvät asiat ensin

Onnistumisia Kaiku -hankkeessa on tullut erityisesti uravalmennuksen osalta. Hankkeessa on tähän mennessä ollut mukana kolme nuorta (miestä), jotka on työllistetty hankkeen tarjoamiin, media- ja digialan tehtäviin yhteistyössä Kouvolan Korttelikotiyhdistyksen kanssa. Uravalmennuksessa on onnistuttu tunnistamaan osaamista yhdessä valmennettavien kanssa. Tähän on päästy sekä keskusteluiden ja haastatteluiden että aitojen tilanteiden eli asiakaskokemusten kautta. Työllistettävät ovat oppineet tuntemaan itseään, sekä vahvuuksiaan että heikkouksiaan ja tunnistamaan omaa osaamistaan paremmin sekä olemaan yleisesti ulospäinsuuntautuneempia ja rohkeampia. Koen, että olen onnistunut sekä ohjaamaan että innostamaan työllistettyjä nuoria hyvin ellen peräti erittäin hyvin. Myös uudenlaiset kohtaamiset nuorten ja järjestötoimijoiden välillä ovat ehdottomasti hankkeessa toteutuneita hyviä juttuja. Sekä se, että kaksi nuorta on hankkeen ohjauksesta innostunut kokeilemaan kevytyrittäjyyttä ”Polku 4H-yrittäjyyteen” -hankkeen avulla.

Hankkeen avulla on onnistuttu myös jalkauttamaan Pohjois-Kymen Kasvun nuorille suunnattua, matalan kynnyksen rahoitustukea, Säpinäsatasia tehokkaammin. Nuoret ovat Säpinäsatasten avulla voineet toteuttaa omia hankkeitaan, kokeilla yrittäjyyttä, tehdä pieniä investointeja ja toteuttaa tapahtumia tai osia niistä. Samalla he ovat saaneet ensikosketuksia hanketoimintaan ja siihen, että erilaisia tukia on olemassa ja haettavissa. Hankkeessa on järjestetty Säpinä -työpajoja pienryhmille ja parhaillaan Kouvolan yhteiskoulun 10-luokkalaiset valmistelevat työpajan tuloksena syntynyttä yhteistä ideaansa Säpinäsataset -hakemukseksi. Nuorten syttymistä asioiden ja itsensä kehittämiseen on ollut ilo seurata monessakin kohdassa hanketta ja se on ehdottomasti yksi hankkeen onnistumisista.

Onnistumisia on koettu myös hankkeen järjestämien tilaisuuksien ja työpajojen merkeissä. Keväällä 2019 järjestettiin työpajamuotoinen ideointitilaisuus Nupa-talolla, johon kutsuttiin mukaan yhdistystoimijoita, nuoria, maahanmuuttajia ja kaupungin sekä oppilaitosten edustajia. Ideointitilaisuuden tuloksena syntyi idea lähteä suunnittelemaan asukaslähtöisesti uudenlaista tapahtumaa Kouvolan keskustaan. Ideoimista jatkettiin Porukkatalolla syyskuussa 2019 ja nyt ideaa on jalostettu yhdessä jo niin pitkälle, että tapahtumalle on päätetty teema, kohderyhmä ja ajankohta. Wau, sanon minä. Hanke on tapahtuman tuotannossa ja tukemisessa mukana, mutta asukkaat ja ruohonjuuritason toimijat ovat keskiössä ja päättävät mitä, missä, milloin ja miten tehdään. Tilaisuuksien vetäjänä olen innostava ja pyrin aina ottamaan kohderyhmän tarpeet huomioon sekä kiinnitän huomiotani yksilöihin – pyrin huomioimaan kaikki osallistujat ja herättelen keskustelua.

Maahanmuuttajia on saatu mukaan hankkeeseen eniten Monikulttuurikeskus Saagan kautta, mutta myös yksittäisiä henkilöitä on tavattu ja oltu mukana heidän uraohjauksessaan. Saagassa toimii tällä hetkellä Nuorten Saaga -ryhmä, jota minulla on ollut ilo olla sparraamassa. Ryhmälle on toteutettu hankkeen puitteissa WordPress, kotisivukoulutusta, sparrattu eteenpäin mm. yrittäjyysasioissa ja ohjautuipa yksin ryhmän nuorista uravalmentajan suosituksesta oman kielensä opettajaksi Kouvolan kansalaisopistoon eli ihan oikeisiin töihin – JES! Nuorten Saaga -ryhmä toteuttaa parhaillaan Monikulttuurikeskus Saagalle uusia kotisivuja.

Yhteistyö yhdistysten ja kaupungin kirjastopalveluiden kanssa on poikinut Vapaaehtoistoiminnan kasvoja Kouvolassa valokuvanäyttelyn ja vapaaehtoistoiminnan puun, jotka molemmat kiertävät Kouvolan kirjastoissa kevääseen 2020 asti. Kaikumediaan työllistetty pitkäaikaistyötön on toteuttanut valokuvanäyttelyn ja koordinoi näyttelyä kirjaston ja yhdistystoimijoiden kanssa uravalmentajan myhäillessä tyytyväisenä taka-alalla. Ajatus näyttelystä syntyi hankkeen aikana ja sitä alettiin toteuttamaan melko pikaisesti heti idean synnyttyä – kuten minulla on usein tapana toimia: tämä kuvastaakin toimintaani sekä hankevetäjänä että ihmisenä. Hihat tulee käärittyä joskus vähän liiankin kiireellä ja joskus sitä sitten rapatessa roiskuu – eikä siinä aina ehditä törmäyksiltä säästyä. Sitten pyydetään anteeksi, jos roiskahti liikaa tai jonkun silmille.

Kipukohtia matkan varrelta

Tapahtumien ja tilaisuuksien järjestäminen on haasteellisempaa ja aina vain haasteellisempaa. Erilaiset toimijat kilpailevat yleisöistä ja uusista toimijoista, hankkeet osallistujista ja talkootunneista, milloin mistäkin. Yhdistykset kaipaavat uutta voimaa ja energiaa yhä harvenemiin riveihinsä. Ihmisiä on vaikea saada osallistumaan, saati sitoutumaan. Kaiku -hankkeen jokaisen tilaisuuden ja tapahtuman, koulutuksen ja kurssin eteen nähdään viestinnällisesti vaivaa. Se, että ilmoitus on lehdessä, nettisivuilla tai A3 kokoisena julisteena ilmoitustauluilla, ei riitä. On otettava askelia taaksepäin ja tartuttava puhelimeen vanhalla tavalla, soitettava ihmisille ja kutsuttava mukaan henkilökohtaisesti tai mennä käymään ja kutsua henkilökohtaisesti.

Hanke on näistä syistä pyrkinyt tekemään entistäkin enemmän yhteistyötä muiden toimijoiden ja hankkeiden kanssa. Yhteisesti järjestetyt tapahtumat toimivat monella tavoin paremmin kuin se, että kukin järjestää omissa nurkissaan oman hankkeensa tavoitteiden mukaista toimintaa. Tosin sekään ei aina takaa osallistujia tai onnistumisia. Isommalla kokoonpanolla nyt toista kertaa Kouvolassa järjestetyt Uusien Alkujen festarit eivät tavoittaneet kävijöitä toivotulla tavalla, vaikka esiintyjät, näytteilleasettajat ja henkilökunta toimikin hienosti. Sekään ei riittänyt ja nyt on aika pohtia syitä siihen, mikä meni pieleen ja pyrkiä taas kerran kohti parempia tuloksia. Mutta eihän me lannistuta tietenkään – seuraavat Uusien alkujen festarit on jo suunnitteilla, muutoksilla päivitettyinä.

Jep. Tässähän tätä peilaamista nyt oli jonkin verran. Pureudun asiaan heti alkuvuodesta entistä tehokkaammin. Jotain varmaan jäi taas sanomatta ja peilaamatta, mutta koska mie touhua niin paljon kaikkea, niin semmosta sattuu. Ja tämän bloggauksen otsikon mukaisesti… joskus on tosiaan parempi pyytää anteeksi kuin lupa. Mutta nyt, tämä uravalmentaja kääntyy pikkuhiljaa hetkeksi pois, kuten J. Karjalainen hienossa biisissään, johon tämä blogikirjoitus onkin hyvä tällä erää päättää, samoin kuin hankevuosi 2019. Kiitän ja kumarran. Tehkää hyvää sillä välin!

Ja nyt rauhoitutaan alla olevasta linkistä aukeaviin tunnelmiin: