Uravalmentajan matkassa: Työn tekemisen sietämätön keveys

ESR-rahoitteista Kaiku -osallisena Kouvolassa -hanketta on takana pian jo kaksi vuotta. Hanke on käynnissä vielä kesän 2021 loppuun, joten uravalmentajalla on vielä loppukiri edessään.
Tässä blogikirjoituksessa uravalmentaja pohtii työn tekemiseen liittyviä käsityksiä sekä muutoksia ja mahdollisuuksia työn tekemisen tavoissa – työn tekemisen sietämätöntä keveyttä.

Kanan munat

Tässä hankkeessa ja sen ohessa on tullut pohdittua työn tekemisen käsitettä: Sitä, miten me töitä teemme ja erityisesti sitä, miten työn tekemiseen (edelleen) suhtaudutaan meidän yhteiskunnassamme. Valmennan Kaiku -hankkeessa pääsääntöisesti nuoria pitkäaikaistyöttömiä miehiä, mutta siinä samalla valmennan myös itseäni. Olen pyrkinyt ottamaan opikseni ja hyödyntänyt hanketta röyhkeästi itsekin. Kaikki ne nuoret taitavat tyypit, joita olen päässyt valmentamaan, ovat jokainen opettaneet minulle jotakin uutta. Vanhoilla sanonnoilla höystäen; oppia ikä kaikki ja muna todellakin opettaa usein myös kanaa.

Työn tekeminen on rangaistus

Työssäni olen verkostoitunut paljon ja osallistunut jos jonkin näköisten ja kokoisten yhteisöjen ja verkostojen toimintaan. Olen päässyt seuraamaan läheltä usean eri työyhteisön, niin pienten kuin suurtenkin, toimintaa. Ja olen tullut siihen tulokseen, että työn tekeminen on rangaistus. Se on jotain, mikä ei missään nimessä saa olla hauskaa. Sinne ei mennä viihtymään, sinne mennään suorittamaan. Työpaikalle mennään (fyysisesti) ja siellä lusitaan tietty aika; hyväksyttävin aikaväli on kahdeksasta neljään. Näin toimitaan, kunnes eläkepäivät koittavat. Ennen sitä ei vaan voi tehdä muuta kuin lusia. Sillä, mitä siellä työpaikalla tehdään tai miten tehokkaasti niitä töitä tehdään, ei ole niinkään merkitystä. Kunhan sinne mennään ja siellä pysytään siihen asti, että kello tulee neljä ja on hyväksyttävää poistua paikalta. Jos auta armias, jos hymyilet saati naurat työssäni tai jos erehdyt sanomaan, että viihdyn työssäni, niin sinua pidetään ihan pösilönä tai jonain ihme kukkaishippinä: Joo, rauhaa ja rakkautta vaan sullekin. Kyllä sä sieltä vielä putoat pilvilinnoistasi, korkealta ja kovaa – Arki se koittaa vielä sullekin ja opit olemaan töissä kuten kuuluukin.

Miksei työn tekeminen voi olla kivaa? Miksei me pyritä enemmän sitä kohti, että työ olisi oikeasti jotain sellaista, mistä me nautitaan? Jotain, mitä me ollaan isoina aina haluttu tehdä. Jotain minkä ääreen on mukava aamuisin, tai iltaisin, palata. Tai jotain, joka tarjoaa meille virikkeitä niin, että me jaksetaan sitten arjessa ja vapaa-ajallakin enemmän. Miksi sen pitää olla rangaistus ? Ja miksi sinne pitää aina mennä tiettyyn, samaan aikaan, vaikka sä olisit tehokkaimmillasi johonkin ihan muuhun aikaan? Miksei sieltä voi lähteä pois, jos jonain päivänä ei vaan kulje ja tehdä homman loppuun silloin kun kulkee (jos siihen vain on mahdollisuus)?

Uusien alkujen festareilla pääsin työssäni telttaan tehtyyn pakohuoneeseen. Kyllä, olin työkseni pakohuoneessa.

Etätyö on huijaamista

”Teetkö sä tänään etänä? No, voitko sä sitten viedä koirat ulos päivällä?” tai ”Ai, sä teet kotona töitä? No, mä tuun kohta käymään kahvilla.” Mulle on sanottu noin. Eikä vain yhtä kertaa. Asenteet ja ajatukset etätöistä ovat meillä hieman vielä vinksallaan: jos teet kotona töitä, niin lusmuilet siellä kuitenkin ja voit tehdä kaikkea muuta kuin niitä töitä. No joo, voin, koska vastaan itse teoistani, mua ei siellä pomo kyttää, mutta sitten mun pitää tehdä ne tekemättä jääneet työtehtävät jollakin muulla aikaa kuin nyt päivällä, koska niiden pitää valmistua – ne pitää tehdä, jotta päästään tavoitteisiin ja tuloksiin.

Eräs kollega, johon tässä hankkeessa olen tutustunut, kertoi Teamsin välityksellä järjestetystä kokouksesta, johon hän oli osallistunut ajan hengen mukaisesti kotoaan käsin. Kokouksessa oli jaettu puheenvuoroja ja henki oli ollut keskusteleva. Kollegani vuoron tullessa, hän otti kantaa ja esitteli oman asiansa, kuten oli tarkoituksin. Kokouksen koollekutsuja tai puheenjohtaja kuitenkin keskeytti hänet kesken puheenvuoron ja kysyen: ”Anteeksi, kuules Pirkko (nimi keksitty), mitäs sinä siellä oikein teet? Kun kuuluu sellaisia ääniä sieltä taustalta, että teetkös sinä siellä jotain kotihommia nyt samalla?” Tähän Pirkko, ymmärrettävästi kohtalaisen pöyristyneenä, vastasi: ”No juu, ajattelin tässä samalla kun kuuntelen ja myös osallistun keskusteluun, niin viikata puhtaita pyykkejä samalla tässä sylissäni. Anteeksi kovasti, jos kuului suhinaa sinne kotikatsomoihin.” Mitä etätöissä saa tehdä ja mitä ei saa? Onko kiellettyä laittaa pesukone päälle tai viikata pyykkejä, jos se ei ole keneltäkään pois eikä vie keskittymistäsi mihinkään. Onko kiellettyä käydä kesken päivän happihypyllä ja jatkaa töitä sitten sen jälkeen, virkistyneenä pikku lenkin jälkeen?

Moni on pandemian ja eritysolojen myötä päässyt (tai joutunut) kokeilemaan etätyötä, toki sellaisissa töissä, joissa se on mahdollista. Toisille etätyö ei sovi ja toisille se sopii oikein mainiosti. Tästä ajasta pitäisikin ottaa se irti, että hyödynnetään koettua ja opittua – tehdään etätöitä siellä missä se on mahdollista ja annetaan etätöitä niille, joille se parhaiten sopii. Itselläni homma toimii ja olen etätöissä tehokkaampi kuin toimisto-oloissa. En tietenkään aina, kukapa olisi, toimisto-oloissakaan. Tulee niitä hetkiä, kun mikään ei tunnu onnistuvan, ajatukset ei kulje tai raportin kirjoittamiseen ei vaan pysty sillä hetkellä. Se, että koen kuitenkin pääsääntöisesti olevani tehokas etätöissä, johtuu siitä, että etätöissä minua ei tule kukaan tai mikään muu keskeyttämään kuin omat harhailevat ajatukset. Toimisto-oloissa katkoja tulee huomattavissa enemmän, kun kollega tulee koputtamaan ovelle tai olalla tai joku tulee toimiston ovelle ja hänet täytyy mennä päästämään sisään. Pikkujuttuja, mutta lopulta aika suuria.

On mulla unelma

Hankkeen aikana olen tähän mennessä valmentanut 10 nuorta pidemmillä työllistymisjaksoilla. Näiden lisäksi olen sparrannut reilua 10 nuorta ja/tai pitkäaikaistyötöntä mm. työharjoitteluiden ja erilaisten kokeilujen yhteydessä. Mukana on ollut myös useampi maahanmuuttajataustainen henkilö. Olen lähtenyt jokaisen valmennettavan kanssa liikkeelle siitä, että ensin on katsottu peiliin ja avattu silmiä omalle itselleen, omalle osaamiselle, vahvuuksille ja heikkouksille. Se on osoittautunut hyväksi toimintatavaksi.
Olemme keskustelleet sekä valmennettavien että kollegoiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa paljon yrittäjämäisestä tavasta tehdä töitä. Yrittäjämäinen työn tekeminen on mielestäni tätä päivää ja erityisesti tulevaa, teet sitä sitten yrittäjänä tai palkkatyösuhteessa ulkopuoliseen työnantajaan. Töitä tehdään koko ajan lisääntyvässä määrin free lance- ja yrittäjämäisesti ja tästä kertovat myös (onneksi) koko ajan lisääntyvät erilaiset uudet (kevyt)yrittäjyyden muodot. Toivottavasti vaan systeemi ja byrokratian koukerot sallisivat entistä paremmin erilaiset yrityskokeilut, erityisesti juuri nuorille, sillä niissä ja heissä on tulevaisuutta. Mun unelma, ja luulen, että monen nuoren tulevaisuuden toivonkin on se, että töitä voitaisiin tehdä kullekin parhaiten istuvalla tavalla, etänä, yrittäjänä, puolikkaana yrittäjänä, osatyökykyisenä, mutta niin, että työ olisi mielekästä ja sitä olisi oikeasti kiva tehdä. Mun unelma ja toive on se, että juuri tällaisten hankkeiden avulla, joissa on mahdollisuuksia kokeilla asioita, pyrittäisiin löytämään myös uusia ja luovia työn tekemisen tapoja. Ja tavoitteena se, että me viihtyisimme töissämme, eikä se tuntuisi enää rangaistukselta.

Tunnelmia taustalle: