JOKI-kirjoituskilpailu

9.10.2018

JOKI-KIRJOITUSKILPAILUN OHJEET

Kilpailuaika 31.1.2019 asti

Kukin kirjoittaja voi osallistua yhdellä tekstillä, jonka suosituspituus on 2–20 liuskaa. Tekstien tulee olla suomenkielisiä kaunokirjallisia teoksia.

TEEMA: Kilpailun JOKI-teema voi näkyä tekstissä joko juonessa, ympäristössä tai esimerkiksi hahmoissa ja nimissä. Joki voi esiintyä luonnonsuojelu- tai virkistysalueena, historiallisena kohteena, kulkuväylänä tai ylityspaikkana, leikki- tai harrastuspaikkana eri vuodenaikoina, elinkeinotoiminnassa, eläinten tai kasvien elinympäristönä, peseytymispaikkana tai vesivoiman lähteenä. Vesielementti voi näyttäytyä vaarallisena tai turvallisena, houkuttelevana tai pelottavana, erottavana tai yhdistävänä.

TEKSTILAJI: Tekstien lajityyppiä tai kohderyhmää ei ole rajattu. Kirjoitus voi olla esimerkiksi nostalginen muistelma, kantaaottava pamfletti, humoristinen pakina, scifiä tai fantasiaa, nuorten tai aikuisten jännityskertomus, riimitelty loru tai modernia lyriikkaa, sävellettäväksi sopivat laulunsanat tai dialogia sisältävä näytelmäkäsikirjoitus.

VOITTAJIEN VALINTA JA JULKISTUS: Kilpailun raati valitsee 10 tekstiä, jotka julkaistaan KYMI LIBRI -kirjamessuilla 18.–21.7.2019. Voittajille ilmoitetaan 30.4.2019 mennessä. Voittajat kutsutaan julkistamistilaisuuteen, tekstien esityksiin ja paneelikeskusteluihin kirjamessuilla. Matka- ja majoituskulut korvataan.

VOITTAJATEKSTIEN ESITTÄMINEN: KYMI LIBRI -kirjamessuilla esitetään tekstejä sekä luettuna ja lausuttuna että muiden taidemuotojen toteutuksina, esimerkiksi näytelmänä, kuvataideteoksena, käsityönä tai musiikkiesityksenä. Kirjoittaja voi halutessaan ehdottaa poikkitaiteellista toteutusta.

Reuna-kustantamo julkaisee voittajateksteistä antologian, jossa esitellään myös muiden taidemuotojen toteutukset.

TEKSTIEN LÄHETTÄMINEN: Tekstit lähetetään joko sähköpostin liitteenä [email protected] (tiedostomuodot RTF, Word, Open Document) tai postitse muistitikulla tai cd-levyllä 31.1.2019 mennessä osoitteeseen Reuna Oy / JOKI-kirjoituskilpailu, Myllykoskentie 9, 46800 Myllykoski

Tekstitiedostossa ei saa olla kirjoittajan nimeä. Kirjoittajan nimi, sähköpostiosoite, puhelinnumero ja postiosoite kerrotaan joko saatteessa tai toisessa tekstitiedostossa, joka nimetään “Yhteystiedot”.

KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ: Pro Kaakon kirjamessut ry, Myllykoskentie 9, 46800 Myllykoski (Kouvola). Yhteistyökumppaneita mm. Reuna-kustantamo, Kulttuuritalo Wanha Rautakauppa ja Luova Kouvola.

Kuva: Joona Kotilainen / kuviasuomesta.fi / Tovari.fi/valokuvaus

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest

Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on peini tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivuilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.