Mielipolku

27.5.2019

Kävimme vierailemassa Mielipolku tapahtumassa, jonka yhteistyössä järjestivät Kouvolan mielenterveysseura, Kaiku Korporaatio ja Kouvolan kaupungin varhaiskasvatus. Tapahtuman tarkoituksena oli saada voimaa luonnosta ja taiteesta parantaen samalla ihmisten hyvinvoinnin mahdollisuuksia. Kouvolan mielenterveysseura täyttää tänä vuonna 30 vuotta ja Mielipolku toimi samalla myös yhdistyksen vuosijuhlana. Järjestäjät toivoivat, että kävijämäärä tuplaantuisi viime vuodesta ja tapahtumaan odotettiinkin peräti 500 Mielipolun kävijää.

Ennen polulle lähtemistä haastattelimme Kouvolan Mielenterveysseuran puheenjohtajaa, Anita Sipilää. Hän kertoi, että polun varrella oli opaskeijuja. Opaskeijuina toimi KSAO:n
luonto- ja ympäristöalan opiskelijoita ja Kouvolan Mielenterveysseuran,
Vuorovedon sekä Kouvolan varhaiskasvatuksen ja Kouvolan kaupungin
henkilökuntaa.
Mielipolun varrelle oli kiinnitetty Joel Jyringin kauniita runoja elämästä.

Polun puolivälissä luontotornilla soi Esa Kotilaisen musiikkia ja ylhäältä tornista oli mahdollisuus katsoa kauniita luonnonnäkymiä kiikareilla tai ilman. Ulkoilun päätteeksi nautimme pullakahvit Helmi Cafe:n pisteellä. Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli hyvin toteutettu. Kiitos järjestäjille!
Luonto tosiaankin rentouttaa ja virkistää!

 

Teksti ja kuvat: Senni Nojonen

Tekijä

Teema

Avainsanat

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest

Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on peini tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivuilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.