Hakutulokset

Olemme erimielisiä ehkä menettelytavoista, mutta samaa mieltä siitä, että tahdomme tämän synkän tunkeilijan jättävän meidät rauhaan, niin kuin olisi jo! Me emme saa ajatella tätä normaalina elämänä, sillä se olisi luovuttamista, vaan virallisena epänormaalina, niin selviämme! Tom Horstio, 2020 Vesiväri paperille Tom Horstion poikkeusajan aforismiteos nro 25

Turkoosi kimaltaa ikkunasta, synkkä alkaa haalistua, veritahrat alkavat kuivua, taivas alkaa sinertää, ja ruoho vihertää. Sitä kohti me menemme, kunhan pysymme nyt päät kylminä, ja rauhallisina. Tom Horstio, 2020 Vesiväri paperille Tom Horstion poikkeusajan aforismiteos nro 26

Pääsiäisen sanoma tänä vuonna: Ruohon vihreys ei ole peruttu, koiraa ulkoiluttavan sää on sumuisa, ja myrskyisä. Kuitenkin samainen sää on samaan aikaan tyynin kuin koskaan ennen, mutta sää vähitellen selkenee. Ylösnousemuksen aamu, tai ehkäpä puolipäivä koittaa, mutta vähitellen ja hitaasti. Ylös noustaan ensin istumaan, ennen kuin pääsemme jaloillemme, ja seisomaan sekä edelleen kävelemään. Tom Horstio, […]

”Se, että tämä kaikki tapahtuu Pääsiäistä edeltävänä aikana, joka on kärsimysaikaa,ei ole sattumaa, ja kuten tiedämme, ja muistamme,se päättyi onnellisesti.Niin tämäkin tilanne aikanaan!” -Tom Horstio,2020 Puuväri paperille Tom Horstion poikkeusajan aforismikokoelma,teos nro 11.

Valetusta tinasta näkyy odotusta, vaikka kohta on Pääsiäinen, eikä mikään uusivuosi, mutta nyt on uusi tilanne, joka myös aikanaan on vanha tilanne, vaikka nyt odotus tuntuukin tuhannelta vuodelta. Jokaisen oven takana odotetaan ulospääsyä, ja vielä koittaa päivä, jolloin ovet ovat avoinna jälleen maailmaan. Maailmaan, joka ei ehkä ole enää sama kuin ennen, mutta avautuvat kuitenkin […]

Jos kantaa liikaa ja liian paljon katkeruutta,elämä närästää kuin tulivuoren laava korventaisi kehoa ja mieltä. Lääkkeeksi tuolloin auttaa vain uuden alun mahdollistaminen itselle, ja menneen kaunan taakse jättäminen. Tom Horstio, 2017, akvarelli paperille Horstion ensinäyttelyn ”Mielenrauhaa” yksi merkittävimmistä teoksista, joita oli yhteensä 11. Teos oli esillä Tom Horstion ensinäyttelyssä ”Mielenrauhaa” Heinäkuussa 2017 Kouvolan Papulaari -kahvilassa.

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest