Hakutulokset

      Kuusankosken Pato Klubilla ehtii vielä tämän viikonlopun ajan, 27.10.2019 saakka käydä tutustumassa Johanna Nenosen maalauksiin. Johanna Nenonen on monipuolinen taiteilija, joka maalaa, laulaa, kirjoittaa ja esiintyy. Näyttely on värikäs ja persoonallinen kokonaisuus, josta välittyy vahvasti tunteet maalauksien takaa. Johannan mielestä taiteella on terapeuttinen vaikutus ihmisiin, sekä tekijään että katselijaan. Nenonen haluaakin rohkaista […]

Kouvolan kirjastoissa on nähtävillä Vapaaehtoistoiminnan kasvoja Kouvolassa -valokuvanäyttely. Valokuvanäyttely julkistettiin Kouvolan Porukkatalolla järjestettyjen Vapaaehtoistreffien puitteissa 17.9.2019. Porukkatalolta valokuvanäyttely jatkaa matkaansa viiteen eri Kouvolan seudun kirjastoon, Kuusankoskelle, Myllykoskelle, Korialle, Elimäelle ja Kouvolan pääkirjastolle. Valokuvanäyttelyn ohessa kirjastoilla kasvatetaan vapaaehtoistoiminnan puuta. Vapaaehtoistoiminnan kasvoja Kouvolassa -valokuvanäyttely on Kouvolan yhdistysten tarpeita palvelemaan perustetun Kaikumedian ja siellä työskentelevän Aki Ryöpyn toteuttama. […]

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest