Hakutulokset

Monet yritykset ja koulut pystyvät nykyään tarjoamaan etätyömahdollisuuksia. Etätöitä voidaan tehdä esimerkiksi tietokoneella, puhelimen avulla tai ihan vain tekemällä tehtäviä paperille. Nykyään on myös yrityksiä, missä työntekijät työskentelevät koko ajan etänä, tästä esimerkiksi, vaikka puhelinmyyjät ja kirjanpitäjät. Tänä päivänä melkein kaikki koulun kurssitkin voidaan suorittaa etänä kotoa käsin. Juuri nyt, poikkeuksellisena aikana, etätöitä tehdään entistä […]

Hei! Nimeni on Minttu Penttilä, mutta netissä kuljen nimimerkillä CuteFlare. Olen graafisen suunnittelun opiskelija, jonka tavoitteena on valmistua ensi keväänä 2019! Rakastan kissoja, piirtämistä ja musiikkia ja harrastuksiini kuuluvat pääasiassa piirtäminen ja animaatioiden tekeminen. Harrastuksieni lisäksi koen digitaalisen media kiinnostavana ja toivon sen olevan suurena osana tulevaa uraani. Olen tällä hetkellä harjoittelussa Kaikumedialla. En tiennyt […]

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest

Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on peini tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivuilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.