Hakutulokset

Touhusin toimistolla kesäkuukausien aikana kertyneiden sanomalehtien parissa ja törmäsin Kouvolan Sanomien artikkeliin aiheesta uravalmennus. Koska toimin itsekin Kaiku -hankkeessa uravalmentaja -nimikkeellä, niin artikkeli houkutteli lukemaan ja myös perehtymään asiaan tarkemmin. Paikallislehtemme artikkelin lisäksi tutkin aihetta hieman lisää ja kokosin bloggauksen tällä kertaa näistä tutkimuksista omilla ajatuksillani höystettynä. Tämä auttaa minua, uravalmentajan roolissani taas myös siinä […]

Jaalan Hartolan kylästä löytyy Ateljee Pihkahovi, jossa toimii itseoppinut puutaiteilija Seppo Laatunen. Puu on ollut Sepolle aina tärkeässä roolissa, ensimmäiset lelutkin olivat pokasaha ja kirves. Ensimmäinen veistos syntyi jo lapsena isän mukana halkometsällä ollessa, kun eväänä olleelle talkkunalle ja piimälle piti tehdä tuohesta tuokkoset eväsastioiksi. Kun kuitenkaan sopivaa koivua ja tuohta ei ollut saatavilla, niin […]

Tykkäätkö marjastaa tai sienestää? Tuottaako oman pihan marjapensaat satoa enemmän kuin omiin tarpeisiin? Olisiko tienestille tarvetta? Pohjois-Kymen 4H yhdistys tarjoaa mahdollisuuden tienata luonnontuotteita keräämällä ja myymällä. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Päivi Hippeläinen pitää tilaisuutta monessakin mielessä mainiona: Tässä on erityisen hienoa se, että esimerkiksi kesätöitä vaille jääneet nuoret voivat tällä tavoin tienata omaa rahaa. Ja kun vielä […]

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest

Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on peini tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivuilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi ilman evästeitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömät evästeet tulisi pitää sallittuna, jotta voimme tallentaa evästeasetuksesi muistiin. Voit kuitenkin halutessasi estää välttämättömät evästeet selaimesi asetuksista.

Google Analytics

Sivusto kerää Google Analyticsiin dataa, kuten kävijöiden määrän ja tietoa mistä sivustolle on tultu. Tämä auttaa parantamaan palveluamme ja sivustoamme. Googlelle lähetettävä tieto on anonymisoitua.