Hakutulokset
Kouvolan torilla tanssitaan lauantaina! Pääesiintyjä Marco Lundberg: Kotikaupungin edessä esiintyminen jännittää aina. Kouvolan torilla pidetään lauantaina, 11.8.2018 Toritanssit –tapahtuma, jonka järjestäjinä toimii Kouvolan yrittäjät. Tapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa. Tapahtuman suunnittelu on aloitettu kevät-talvella ja sekin lähti ideasta, joka kokouksessamme heitettiin ilmoille. Kiva, että tällainen tapahtuma on mahdollista toteuttaa juuri Kouvolan torilla ja odotamme satoja ihmisiä. […]
Kouvolalainen Taiju Koivula, 22, on menestynyt maailmalla useaan otteeseen. Taiju Koivula on kouvolalainen ammatti parturi-kampaaja, jonka kilpailuvietti on kova. Koivula päätti jo toisena ammattikoulun opiskeluvuonna lähteä kisaamaan Taitaja -kilpailuun. Matka Taitaja -tapahtumassa päättyi kuin päättyikin voittoon. -Taitajiin vapautui peruutuspaikka ja minua kysyttiin tilalle. Taitajissa kisaaminen oli mahtavaa ja varsinkin, kun voitto tuli. Tämä avasi […]
Syyskuun 9. päivänä Kouvola ottaa vastuun vuosittain järjestettävästä valtakunnallisesta kehitysvammaisten kirkkopyhästä. – Kirkkopyhä on kokoava tapahtuma, jossa kehitysvammaiset ihmiset ympäri Suomen kokoontuvat yhteen nauttimaan jumalanpalveluksesta, toistensa seurasta sekä monipuolisesta ohjelmasta. Valtakunnallinen tapahtuma on perinteisesti kerännyt noin 600–800 osallistujaa. Kirkkopyhä on monelle koko syksyn kohokohta, kehitysvammaistyön pastori Tero Kajander Kouvolan seurakuntayhtymästä tietää. Kouvolan kirkkopyhä on kaikille […]
Kouvolan ydinkeskusta ry:stä Marikka Ruotsalainen: ”Taiteiden yötä suunnitellaan yli vuosi” Kouvolan ydinkeskusta ry:n toiminnanjohtaja Marikka Ruotsalainen ryhtyi nykyiseen työtehtäväänsä vuosi sitten ja töitä on riittänyt. Tämä ei ole ihme, sillä Ruotsalainen johtaa Kouvolan ydinkeskustan toimintaa, joista iso osa ovat tapahtumat. -Tapahtumat ovat erittäin merkittävä osa toimintaamme ja niitä järjestämme vuosittain runsaasti. Isoimpana tapahtumana meillä on […]
Näyttelijät Satu Taalikainen ja Olga Temonen: ”Meistä pidetään täydellistä huolta” Kouvolalainen näyttelijä Satu Taalikainen on ollut 20 vuotta Kouvolan Teatterilla päivätöissä. Taalikainen onkin viihtynyt nykyisessä työssään erinomaisesti, sillä muun muassa työryhmä ja kollegat ovat erinomaiset. Lisäksi Satu tekee improvisaatioryhmän kanssa keikkoja ja sanoo, että Kouvola on hyvä teatterikaupunki. -Valmistuttuani ammattinäyttelijäksi minua pyydettiin Kouvolan Teatteriin ja […]
Nuorisovaltuuston puheenjohtaja Anssi Moilanen: ”Emme vain pönötä ja lue lakitekstejä” Anssi Moilanen, 16, on nuori kouvolalainen politiikasta kiinnostunut lukiolaispoika. Moilanen on tällä hetkellä Kouvolan nuorisovaltuuston puheenjohtaja, joka tarkoittaa sitä, että hommaa riittää. Ennen nykyistä pestiä Moilanen on ollut rivijäsenenä ja tiedotusvastaavana. Rivijäseniä valitaan joka vuosi noin 39 kappaletta 13-20-vuotiasta Kouvolassa kirjoilla olevaa nuorta. Päätehtäviin henkilöt […]