Hakutulokset

Pohjois-Kymen Kasvun hallinnoimassa Kaiku-hankkeessa tehdään yhdistysten mediaa. Kaikumedia auttaa yhdistyksiä nykyaikaistamalla niiden toimintatapoja ja erityisesti viestintää. Kaikumedia on muuttanut kesän aikana Parik-säätiön tiloihin ja palvelee järjestöjä, yhteisöllisiä tahoja ja yksittäisiä kansalaisia nyt Parikin Hemmintien tiloista käsin. Kaikumediassa työskentelee tällä hetkellä kolme kouvolalaista nuorta osaajaa, jotka auttavat paikallisia toimijoita erilaisissa digi- ja media-asioissa. Kaikumediassa tuotetaan mm. […]

Teo-jaksot eli työelämässä oppimisen jaksot ovat iso osa tämän päivän ammatillista koulutusta. Jakson avulla voi oppia ja näyttää osaamistaan oman alansa aineissa. Teo-jaksot ovat isossa osassa opintoja, mutta antavatko työnantajat tarpeeksi laajoja ja monipuolisia työtehtäviä? Ja entä työpaikat? Onko niitä tarjolla tarpeeksi erilaisia? Opiskelen tällä hetkellä merkonomiksi ja oman kokemuksieni pohjalta voin sanoa, että teo-paikkoja […]

Kouvolan kaupunki, Kouvola Innovation Oy ja Kouvolan Ydinkeskusta ry suunnittelevat yhteistä tapahtumaa lauantaiksi 12.9.2020. Kouvola on paikka jossa voi harrastaa ja tehdä melkein mitä vain. Meillä on tekemisen meininki, ja sitä haluamme nostaa esiin tapahtumassammekin. Tapahtuman pääareenana toimii kävelykatu Manski ja keskustan alue, mutta tarkoitus on saada tapahtuma leviämään koko Kouvolan alueelle, näkymään mahdollisimman monissa kylissä […]

Nyt tapahtuu jotain erityistä. Kaupungissa tuoksuu metsä ja nuotio. Autojen melun sijaan Manskilla laulaa linnut ja hyttyset inisee, kun luonto ja sen mahdollisuudet valtaavat Manskin keskiviikkona 8.7.2020 klo 10-17. Suomalaiselle luonto on niin lähellä, ettei sitä aina edes huomaa. Se on mukana kaikessa mitä teemme: ruoassa, puheessa, juhlissa, taiteessa ja leikissä sekä tietysti liikunnassa. Luonto […]

Hae sisältöjä

Arkistot

Tekijä

Teema

Pin It on Pinterest